Tuntuu, että nyt ihan joka puolella kohkataan syömisestä, ruoasta ja dieeteistä. Väännellään ja käännellään niitä ruokavalioita; hehkutetaan karppausta, dissataan karppausta, pelätään hiilareita, paasataan luomusta, nihkeillään luomusta, hehkutellaan paleotyyliä, ylistetään luomua... Ihan skidisti alkaa tulla korvista ulos, varsinkin noi
ääritapaukset ja isojen päivälehtien
tahallinen liioittelu.
Ihan just ollaan taitekohdassa, ja sitten taas kukaan ei välitä enää mistään, reissari myy ja E621-roiskeläppä taas maistuu muillekin kuin raksajäbille ja opiskelijoille. (mä muuten rakastan sitä kumista saariosten jauhelihapizzaa, hehe)
Noh, itsehän olen ruokavalio/syömis/dieetti-kohkaaja pahimmasta päästä. Olen kokeillut monenlaisia ruokavalioita, laittanut ne hiilarit totaalipannaan, hehkutellut superfoodeja (hekutan kyllä edelleen; spiruulina, avocado ja kotimaiset mustikat rules!), laskenut kaloreita, laskenut pisteitä, vältellyt sitä, vältellyt tätä. Ääri-sitä ja ääri-tätä-meininkiä..
Pahimmissa kokeiluissa olen kärvistellyt pidempiäkin aikoja, täysin kuuntelematta kehoani. Syönyt kyllä terveellisesti ja hyvin, niinku by the book, mutta en ollenkaan kroppaani kuunnellen. Syönyt oikein, tuntenut väärin. Että teoria hallussa, käytäntö ei sit olleskaan.
Mutta nyt olen tehnyt päätöksen: aion opetella kuuntelemaan kehoani! Aion oppia lukemaan mitä mun kroppa/masu haluaa, mitä se ei halua, mistä se pitää, ja mikä ei toimi. ( Hei, olen tässä esimerkiksi noin puoli vuotta syönyt j o k a aamu munia aamupalaksi, ja on kuulkaa munat tökkineet jo jonkun aikaa, mutta silti olen jatkanut niiden syömistä. noku niin terveellisiä ovat, ja sitä protskuanhan on hyvä saada heti aamusta! Äly hoi, vaihtelu virkistää, niin masua kuin mieltä..!)
Sen jo tiedän, että viljat ei niinkään mulle skulaa, varsinkaan ne valkoiset vehnät/gluteeni, eikä myöskään sokeri. Tulen siis edelleen välttelemään niitä. (mahdollisuuksien mukaan pidän ne poissa arkisyömisistäni, spessutilanteissa voin toki joustaa, tietäen kuitenkin mahdollisen pallomaha/kivistely-reaktion)
Mutta nyt alan tunnustelemaan tarkemmin mitä vatsa tai mun keho mistäkin sanoo.
Kuunnella ja tarkkailla, olla läsnä tässä mun hienossa ja arvokkaassa kehossa. Ottaa rennosti! Ei enää turhaa kärvistelyä!
On se kumma, että ihminen, joka kohtuu hyvin osaa rennottaa elämän muissa osa-alueissa, (välillä olen aika renttu-freelancer, en jaksa kauheasti stressata pikkuasioista, reissut ja viihtyminen aina ennen prioriteettilistan yläpäässä..heh) ei osaa tehdä sitä syömisen kanssa!
Nyt siis. Relaan. Kuuntelen mun kehoa. Amen.
