7. elokuuta 2012

find your greatness

Back in biz. Kohta täälläkin taas jotain elämää. 


find your greatness! 

10. heinäkuuta 2012

testissä trx!

Testasimme muutama viikko sitten PT-kurssikaverini Mikon opastuksella trx-treenikapistusta. Miko on jo kokenut personal trainer ja hyvin ystävällisesti suostui hän näyttämään meille innokkaille trx-testihenkilöille mitä kaikkea tuolla kummallisella köysiviritelmällä voikaan tehdä.

Ja kun nyt tämä kesä on, pitää ehdottomasti aina sään salliessa treenata ulkona, eli etsittiin sitten Töölönlahdelta hyvät mestat eli lähinnä sopivalla korkeudella oleva tukeva puunoksa, johon saatiin trx viritettyä.

Alla muutamia perusliikkeitä joita testailtiin. Sanoisin, että aika jees treeniväline, on kätevä; menee pieneen tilaan ja voi siis vaikka reissuille roudata mukaan. Rakkineen saa kiinni melkein mihin vaan, ulkona just vaikka oksaan, sisällä mm oveen. Ja mikä tietenkin tärkeintä, kropan tolla laitteella saa laitettua todella koville. Erittäin toiminallista kokovartalotreeniä, etenkin keskivartalo (core core!) saa tehdä kovaa duunia ihan melkein joka liikkeessä.  Ja sitä vaihtelua treeneihin hei!

Peruslankku. voi tehdä kädet ojennettuina tai kyynärvarret maassa. 
Habanderia! Eli hauislihakset töihin. Muuttamalla kropan kulmaa saa säädettyä liikken tehoa ja tuntumaa
Selkä! kädet! rinta! core! treeniä vaikka perus-leuanvetoja varten..
Lankkua. vielä pystyy raskausmahallakin tekemään..

Lankusta rutistus eli lankkurutistus, jalat pitäis rutistaa ihan kiinni mahaan

Punnerretaan! Ai et toi tuntuu rintalihaksissa ihanasti

Yhden jalan kyykky, kädet messissä

Tässä olisi aika hc-ojentadippi-liike

Yhden jalan kyykkyä tälleesti. Hyvää tasapainotreeniä också

Advanced sivulankku. Kyl tuntuu. (vaikka Veera kauniisti hymyileekin)

Sit on näitä treenaa hetki ja kokeile vasta sitten-liikkeitä.. Toi punnersi tosta. hullu

























































































































































Jeba. Pätevän oloinen laite, jolla ihana uudenlaista ärsykettä ainakin omaan treeniin. Ehdottomasti lähtee kovaan käyttöön sitten kun taas saa ja pystyy treenaamaan täysillä ja pitää saada mestat takas kondikseen synnytyksen jälkeen... 
Testatkaa siis ihmeessä, jos mennyt ohi. Saman asianhan ajaa esim ne sellaiset old school telinevoimistelu-renkaat, jollaiset ainakin Salmisaaren Elixiasta löytyy. 
Haastetta perusliikkeisiin. Keskivartalo koville! 
Ja Mikon löydät Balance Health Helsinki fitness Coaching-sivuilta, go check!

26. kesäkuuta 2012

parasta just nyt (eli pari viikkoa sitten)

Mun piti postata nämä mun thodella hienot parasta just nyt i-phone-kollaasit jo hetki sitten, mutta pääsi sitten unohtumaan.. Tässä kuitenkin muutamat jutut joita fiilistelin erityisesti muutama viikko takaperin. Ja onhan nämä hei vieläkin kaikki tosi jees!

1. kesäoffice eli stadika 
2. seesamöljy. toimii erityisen hyvin smoothieissa, antaa mukavan pähkinäisen maun. 
3. mádaran sävyttävä päivävoide sun flower. nyt kesällä kun kesätoimistolta tullut väriä, ei tarvi yhtään mitään muuta. suosittelen. (tuoksuu vähän ruoholta. mut ei pahasti) 
4. gina tricotin babyturkoosit shortsit. toimii.

1. TUK eli talviuimarienkerho ja just hanskattu jäsenyys. siis himmeetä! ei oo ees talvi ja silti tuol on  niin kiva käydä uimassa ja saunomassa (haha)  
2. frendit jotka downsiftaa ja leipoo karjalapiirakoita. mad respect. 
3. kaikki reippaat ihanat mimmit jotka osallistuneet ahkerasti mun PuistoBootCamp-treeneihin, jeahhhh 
4. Nike Fuel. ihana turhake!

1. kesästadihehkutus ja etenkin omat hoodit eli Töölö ja etenkin Cafe Regatta
2. mun tän kesän Vansit, lööv them 
3. Trainer Labin koulutukset (hyvää ja tasokasta koulutusta, suosittelen lämpimästi) jotka nyt lusittu! gym trainer ja PT. UGH! 
4. uudet hienot (ihan uusi pesu!) Wrangler Jessit. ei vaan ole olemassa yhtä täydellistä farkkumallia kuin tämä

18. kesäkuuta 2012

international surfing day

Hei ylihuomenna keskiviikkona 20.6. on virallinen surffipäivä eli International Surfing Day. Ja hei onneksi stadista löytyy aktiivisia surfhulluja, niin mekin voimme täällä härmässä osallistua sörfmeininkeihin Larussa järjestettävässä International Surfing Day Paddle Out-tapahtumassa!
Pitäis olla nätti kesäsää, eli mestoille!

Tässä tapahtuman kuvaus ja enemmän infoa suoraan fb-eventin sivuilta kopsattuna:

Keskiviikkona 20.6. juhlitaan järjestyksessään kahdeksatta International Surfing Day:tä. Päivän tarkoituksena on saada surffarit ja surffauksesta kiinnostuneet ihmiset ympäri maailman kokoontumaan yhteen erilaisten surffaukseen liittyvien tapahtumien merkeissä ja juhlistamaan yhdessä mahtavaa lajiamme.

Tämän kunniaksi Arctic Surf Shop järjestää Paddle Out sessarin Helsingin Lauttasaaressa. Tapahtuma alkaa Kasinon rannassa klo 18:00. Tuo mukanasi surffilauta ja märkkäri, niin käydään illan kuluessa porukalla katsastamassa Helsingin edustan swellitilanne :)

Mikäli vesileikit eivät vielä näillä lämpötiloilla innosta, tule nauttimaan suomen kesästä, rennosta suomisurffimeiningistä ja musasta. Nopeimmille tarjolla myös jotain naposteltavaa.

International Surfing Day on Surfrider Foundation järjestön alkuun laittama tapahtuma, joten muistetaan myös heidän päämääränsä ja pidetään ranta siistinä tapahtuman ajan sekä sen jälkeen.

Lisäinfoa International Surfing Day:stä:
http://isd.surfrider.org/
https://www.facebook.com/InternationalSurfingDay

13. kesäkuuta 2012

flow wellness

Holla! Stadikahommat kutsuu, mutta piti tulla hehkuttamaan Jennin uusia hienoja sivuja.
Ystäväni ja bodaribuddyni Minna oli tämän projektin primus motor; Minna tuotti koko homman, yhdessä suunniteltiin kuvat, meikä kuvas, ja Minna vielä poseerasi kuvissa Jennin kanssa. Go girls! Hyvältä näyttää Flow Wellness ja Jenni, ihanan raikkaat sivut! Ottakaa PT:t mallia tästä saitista ;)









12. kesäkuuta 2012

kaikki tai ei mitään

Aivan pakko jakaa tää Karri-Koiran uus biisi ja video. Niin upee. Kesäbiisi! Ihana! Pusuja Karrille!