31. elokuuta 2011

california disposable shots

Tässä kertakäyttökameroiden kuvasatoa Cali-tripiltä. Vitsi et tykkään kuvata näillä kertiksillä, ne vaan on niin hauskan ja samalla raukan oloisia kapineita. Kevyet kertikset ovat aika huomaamattomia (aina välillä kun pitää salakuvata), aiheuttaa toisinaan hilpeyttä kuvattavissa, kulkee kätsysti mukana, ja aina se paras odotuksen riemu, että mitä rullalta tuleekaan ulos. Tällä reissulla kuvasin 3 kameraa. Yksi oli täältä, Claes Olsoninilta, ja muutaman ostin paikan päältä paikallisesta drug storesta Walgreensista. Olipa vielä mennyt kameroiden päiväys vanhaksi niin sain halvalla, heh. Vielä neljättäkin kameraa aloitin kuvaamaan reissussa, mutta harmikseni otin sen mukaan flowhun, ja sinne tielle jäi. Damn. 
Enjoy California sun!


















29. elokuuta 2011

hamboard

Viime viikolla kun olimme polkemassa Lauran kanssa kotiin yhteiseltä ihanalta työhuoneeltamme,  törmäsimme liikennevaloissa poikaan ja isoon rullalautaan. Eka reaktio multa: jaaha, taas näitä noloja  longboardeja ja niiden noloja käyttäjiä. Mutmut, tää kyseinen lauta oli paljon isompi kuin normilonkkarit, ja olin just bongaillut ihan tuollaisia samanlaisia Kaliforniatripillä. Eli  toka reaktio: hitto mä haluun testaa tota. Kysyin mikä toi on ja voinksmä koklaa, ja Hamboard pääsi longboard-heitterin testiin keskellä steissin pyöräilytietä. Omistajan ekat kannustussanat oli mulle: varo ettet taita nilkkojas. Superhankalaa! Niin kiikkerä! Hauskaa! En taittanut nilkkojani, en edes kaatunut, ja nyt haluan päästä testailemaan Hamboardia lisää ja ajan kanssa. Joo, ehkä myös kypärän ja polvisyndien kera.. En ihan heti keksi parempaa surf-kuivaharjoittelua, mieltsin hyvää tasapainotreeniä ja kehon hallintaa.. 





Vielä mun longboard-ennakkoasenteesta ja meikäläisen käsitys stereotypia-lonkkaroijasta (hihih, pliis älkää ottako liian vakavasti) : mielestäni lonkkarilla vetää (tai kantaa kainalossa)  joko wannabe forever young toimistojorma ruutushotsreissa, pikeepaidassa ja puuhelmissä, tai sitten sellaisella rullaa rennottaja, (kiitos Tuke, rennottaja on yksi suosikkisanoistani, toimii aina) sellainen puistotaikurihenkinen toodella rento locksipää. 
Hei jos skeitataan , niin tehdään se täällä Härmässä normiskedellä, eihän täällä voi edes vapaasti rullailla, mukulakiviäkin kaikkialla.. Toki jos asut Kaliforniassa, mikäs sen mukavampaa kuin lonkkaroida biitsille toinen lauta kainalossa.. Ehhehh, rakastan lokeroida jengiä liian tiukkapipoisesti vaikka olenkin maailman avoimin ihminen. Sitten on niin hauska rikkoa niitä omia ennakkokäsityksiä. Noh, nyt on testattu Hamboard, ja sainkin lankun omistajalta heti kutsun Gospelboardersin järjestämälle yölonkkari-sessareille. En valitettavasti päässyt mestoille, mutta aion ehdottomasti änkeä itseni seuraavaan tapahtumaan. 

Tässä Hamboardin sivuilta muutama kuva, piristystä harmaantuvaan säähän!





25. elokuuta 2011

running club

Thadaa, tässä nyt ensimmäinen vilkaisu valmiista kuvamatskusta toissaviikkoisesta Nike Running Club-kuvauksista! Tykkään! Siinä ne sit juoksee hymyssäsuin portaita ylös..heh.. 
Mutta hei asiani on tämä: ensi viikolla tiistaina 30.8. pärähtää Nike Running Clubin toiminta käyntiin syksyn ensimmäisellä yhteislenkillä. Avaustapahtumassa juostaan rento 45 min lenkki, lähtö Niken liikkeestä Kampin keskustasta. Kaikki mukaan, tuli juostua kesällä tai ei.. Mutta muistathan ilmoittautua lenkille! Ja kaikki info löytyy tietenkin facebookista.

22. elokuuta 2011

yoga goes concrete

Ystäväni, joogaohjaaja Maria järjestää nyt keskiviikkona 24.8. klo 15-16 ilmaisen Prana Flow- joogatunnin kauppakeskus Kampissa. Yhteistyössä Puoli Seitsemän/Yle, eli kamerat rullaavaat tunnin aikana. Matto kainaloon ja Prana Flow- joogaamaan! Minä menen. 
Tsekkaa tarkemmat speksit täältä.




Nämä kuvat  Mariasta otimme tasan vuosi sitten loppukesän viimeisinä hetkinä. Gotta love loppukesän iltavalo..

21. elokuuta 2011

project run

Huh huijjaa, viime viikolla oli jänskä, erilainen, hauska, ja kohtalaisen rankka päivä kameran edessä. 14 tuntia juostiin, ja juostiin vähän lisää. Liikkuvaa ja stillikuvaa. Puikoissa oli kaupungin kovimmat eli Pablo Films, sekä valokuvaaja Kai Kuusisto. Vaikka pojat olivat tuttuja, niin oli se silti superoutoa olla kameran toisella puolella. Ei ihan luonnollisinta hommaa multa, mutta olihan kokemus, ja hauska sellainen. Melkein kokoajan sai olla liikkeessä, niin eipä siinä tarvinnut ihan liikaa niitä kameroita ihmetellä. (mun hölmöt höpötystuokiot kameran edessä tosin voi sitten skipata, yyyh ja bläää.. ) Ja ei muuten yksin juostu; tässä vielä salaisessa projektissa mukana oli myös muita juoksudiggareita eli Sara, Shafik ja Riku. Stay tuned, ihan kohta lisää juoksua, kameroita ja juoksijoita...!
   


Tätä projektia varten ihan ite suunnittelin nuo kuvissa näkyvät hienot Niken juoksutossut. Niistä lisää ja tarkemmin kunhan saan kuvat otettua!

16. elokuuta 2011

hipsta greetings from cali

Kuvia otettiin reissussa (San Francisco-Santa Cruz-Santa Barbara-Hermosa Beach-Newport Beach-Huntington Beach)  neljällä erilaisella vehkeellä; pikkuräpsyllä, kunnon kameralla, kertiksillä, ja tietty puhelimella. Ruutuja on siis paljon. Niin paljon, etten ole ehtinyt vielä edes ladata kaikkia koneelle, ja kertiskuvat odottavat noutoa fotoykkösestä. Mutta tässä ensalkuun i-phonen hipstamatic-ruutuja. Olin jossain vaiheessa jonkinasteinen Hipstamatic-applikaation vastustaja (ehkä vaan siksi kun se ei skulannut mun vanhassa i-phonessa) mutta en enää; onhan sillä hiton hauska napsia kuvia.  Kuvista todella vaikea saada huonoja. Tässä siis hipstayleiskatsaus California-turneesta.
















9. elokuuta 2011

todella nättiä

Oijjoijoi, surffiteemalla vielä mennään. Aivan pakko postata muutama kuva aivan himmeestä kuvasarjasta, nyt on sellasta silmäniloa tytöille sekä pojille. Kyseessä mulle täysin tuntematon lehti Outside ja alkuvuoden puolella ilmestynyt valokuvaaja Robert Maxwellin todella kaunis kuvareppari Exposure Special: Surfers. Upeita kuvia, mielettömiä urheilijoita. Niin terveen ja kauniin näköisiä kaikki, ahh. Löysin kuvat aivan sattumalta; hehkutin frendille kuinka oli nähnyt Rob Machadon (The Drifter!) Huntigtonilla, ja kaveri siihen takas leveili Balilla henganneensa Craig Andersonin kanssa. Noh, en tiennyt tyyppiä ja kuvagoogletin heti, ja tosta kuvasarjasta oleva kuva yllättäen pisti silmään... 
Kyllä silmä lepää. Voin ottaa Craigin, Robin tai Kellyn kuvan olkkarin seinälle (vaikka metri x puolitoista kokoisena kiitti) ihan heti. Tai kaikki, se olis silleen eheämpi kuvasarja. 

Kelly Slater, 38, Cocoa Beach, Florida. Ten-time ASP World Tour champion

 Alana Blanchard, 20, Hanalei, Hawaii. 2007 Women's Pipeline champion, 2009 Vans Hawaiian Pro winner

Craig Anderson, 22, Merewether, Australia. 2010 Surfer Poll Breakthrough Performer of the Year

Julian Wilson, 22, Coolum, Australia. Rookie on upcoming 2011 ASP World Tour

Coco Ho, 19, Sunset Beach, Hawaii. 2009 ASP Rookie of the Year

Rob Machado, 37, Cardiff-By-The-Sea, California. Legendary freesurfer, 2000 Pipeline Masters champion

Paddleboard champion Keoni Watson and his son, Koa

Outsiden saitti myös näytti kivalta, menee ehdottomasti bookmarkseihin. Muista katsoa kaikki kuvasarjan kuvat!